Puupuhaltimet

Poikkihuilu on partituurijärjestyksessä ensimmäinen soitin, sen yläpuolellle kirjoitetaan ainoastaan pikkolo

 

Poikkihuilun alimmat sävelet vaativat tarkkaa hengityksen ja ansatsin kontrollia ja ovat siksi aloittelijalle vaikeita. Keskirekisteri (n. g1…c3) on pari kolme vuotta instumenttia soittaneelle käyttökelpoisin.

 

Huilun sointiväri sisältää vahvana kaksi alinta osaäänestä. Sointi onkin niin pehmeä, että oktaavialan tunnistamisessa on erehtymisen vaara. Yleisin virhe onkin kirjoittaa huilulle liian matala stemma, koska esim. pianon tai viulun sointi kaksiviivaisessa oktaavialassa on paljon huilua terävämpi.

 

Pdf-tiedostosta löytyy pari katkelmaa Mozartin Taikahuilun melodioista. Ensimmäinen on huilulle tyypillinen fraasi staccatoineen. Äänialakin on huilulle soveltuva. Toinen ei istu aloittelevalle soittajalle yhtä hyvin, koska fraasi on verraten pitkä yhdellä hengityksellä soitettavaksi.

 

Rekisterinvaihdos on poikkihuilussa kuten nokkahuilussa yläoktaavin kohdalla. Otteen vaihto cis2--d2 vaatii lähes kaikkien sormien yhtäaikaista liikettä ja on vasta-alkajille siksi hankala. Sävelen cis2kanssa on lisäksi intonaatiovaikeuksia, koska puhalluksen suunnasta ja voimakkuudesta riippuen sävelkorkeus voi vaihdella lähes puoliaskelen verran.

Huilu ja oboe application/pdf icon

Oboen (ransk. Hautbois) sointiväri on poikkihuilua terävämpi varsinkin alarekisterissä. Ylhäällä oboe sopii hyvin alttoääneksi soittamaan huilun kanssa esim. rinnakkaisterssejä. Matalimmat sävelet ovat  vaikeita tuottaa, koska ne syttyvät kovaa ja ääni on karhea. Juuri äänen syttyminen on ongelma soitonopiskelun alkuvaiheessa, koska kaksoislehdykkäsoittimilla äänen tuottaminen vaatii  paljon lihaskontrollia. Helpoin alue on ensimmäisen rekisterin loppuosa, esim. viritysääni (a1), syttyy jo aloittelijallakin hyvin.

 

Vaikka oboe vaatii hyvin vähän ilmaa, sen soittaminen käy raskaaksi äänentuottamiseen tarvittavan ilmanpaineen takia. Siksi fraasien välille on järjestettävä muutaman tahdin mittaisia taukoja. 

 

Oboen sormitus on hankalampaa kuin poikkihuilun ja klarinetin. Jotkut sävelet vaativat ns. ristisormituksen (vrt. nokkahuilun f-sävel). Vaihtoehtoiset sormitukset eivät peruskurssitason soittajalle ole itsestään selviä.  Rytmisesti tarkka aloitus voi olla myös ongelma varsinkin pitkän tauon jälkeen, jos soittolehdykkä (”rööri”) on päässyt kuivumaan.

 

Englannintorvi (corno inglesecor anglais) soi kvinttiä alempaa kuin mitä on kirjoitettu. Sen sointiväri on tuttu mm. Sibeliuksen Tuonelan joutsenesta.

 

Klarinetti on puupuhaltimista ambitukseltaan laajin. Soittimen sylinterimäinen poraus poikkeaa edellisistä, mikä aiheuttaa sen, että ylipuhallettaessa syttyykin vasta 3. osasävel (= oktaavi + kvintti). Toisin sanoen sama sormitus toistuu klarinetissa vasta duodesiimin päässä, kun se esim. huilulla toistuu oktaavin päässä. 

 

Klarinetin eri ”rekisterit” ovat tämän takia myös soinniltaan erilaisia. Alin, ns. chalumeau-rekisteri on pehmeä ja aloittelijalle helpoin. Lähes trumpettimainen clarino-rekisteri vaatii ”enemmän ansatsia”, mutta onnistuu c3:een asti jo muutaman vuoden soittamisen jälkeen. 

 

Klarinetti on transponoiva soitin(C-klarinettejakin tosin on). Tavallisin on B-vireinen, jolle kirjoitetaan kokoaskelta ylemmäs (kaksi korotusmerkkiä enemmän sisältävään sävellajiiin) kuin mitä soitin soi. Ammattimuusikoilla on myös A-klarinetti, jonka käyttö on luontevaa ristimerkkisissä sävellajeissa. Sille kirjoitetaan pientä terssiä korkeammalle, eli esim. F-duuriin kun soiva sävellaji on D-duuri. 

 

Chalumeau-rekisterin yläpää (f1---b1) on melko ohut ja nasaalisävyinen. Rekisterinvaihdos osuu kirjoitetun b1:n ja h1:n väliin. Edellinen syntyy kaikki sormiaukot avoimina ja lisäksi läppien avulla on avattu putkeen lisää ilman ulostuloaukkoja, jälkimmäisessä ainoastaan rekisteriläppä (”oktaaviläppä”) on auki, muuten ote on sama kuin alinta säveltä (e) otettaessa. Rekisterinvaihdos tuottaa aloittelevalle soittajalle ongelmia. Toisaalta sitä myös harjoitellaan perukurssitasolla paljon. Nopeita sävelkulkuja rekisterinvaihdoksen alueelle ei ole syytä kirjoittaa, ellei kyseessä ole ammattimuusikko.  Mozart-katkelmassa näkyy säveltäjän taito kirjoittaa kahdelle klarinetille eri rekistereihin. Chalumeau sopii hyvin säestyskuvioihin, clarino taas laulavaan melodialinjaan.

 

Klarinetin dynamiikka on suhteellisen laaja (verrattuna esim. oboeen ja fagottiin), sillä voi soittaa äärimmäisen hiljaa myös alimpia säveliä, toisaalta clarinorekisterin yläpää kuuluu dixieland-kokoonpanossakin.

 

Bassoklarinetille kirjoitetaan samoin kuin B-klarinetille, mutta se soi oktaavia alempaa. Sen ääni on miellyttävän pehmeä, mutta toisaalta sillä saa aikaan helposti myös teräviä multisoundeja. Soittimen lisäläppien avulla ääniala laajenee alaspäin soivaan kontra-B:hen (kirjoitettu suuri C). On olemassa myös monia eri vireisiä (Es-, C-, F-, G- ja D-) klarinetteja, basettitorvia ja basettiklarinetteja, mutta ne ovat suhteellisen harvinaisia. 

klarinetti ja fagotti application/pdf icon

Fagotti on puupuhaltimien bassosoitin, ja bassoavain on äänialankin (B1… e2) takia luontevin. Aivan ylärekisterissä käytetään tenoriavainta diskanttiavaimen sijaan. Kevyet staccatokulut ovat tyypillistä fagottisatsia. Orkesterissa soitinta on käytetty usein sellon ja kontrabasson sointivärin täydentämiseen ja puupuhallinsektion bassolinjan muodostamiseen.

 

Soittimessa on useita lisäläppiä, mikä tekee varsinkin alimmassa rekisterissä olevista kuluista hankalasti soitettavia. Äänialue F…f on tässä soittimessa suositeltavin (soitin on itse asiassa f-vireinen, mutta sille kirjoitetaan in C). Fagotin dynamiikka pienenee ylöspäin mentäessä, joten yksiviivaiseen oktaavialaan sopivat parhaiten herkät pianissimolinjat (esim. Stravinski: Kevätuhrin alku).

 

Kontrafagotin kirjoitettu ääniala on sama kuin fagotilla, tosin sille kirjoitetaan harvoin muualle kuin alarekisteriin. Se soi oktaavia alempaa, joten se on puupuhaltimien alin basso yhdessä kontrabasso–klarinetin kanssa.

Piccolo soi huilua oktaavin ylempänä, nuotit kirjoitetaan kuitenkin kuten huilulle lukemisen helpottamiseksi. Piccolon ääniala on hiukan kapeampi, alin sävel on d2 (kirjoitetaan d1 ). Alttohuilu on suhteellisen harvinainen. Se soi kvarttia alempaa (in G) kuin mitä sille kirjoitetaan.